En ole kuvannut jokaista tekemääni leipää tänne (...boring...), mutta pitkästä aikaa on tullut tehtyä omia leipäinnovaatioita. Saanko esitellä: "Nannukan vaalea hapanleipä".
Tässäkin sisältö/maku on tärkeämpi kuin ulkonäkö. Kokkauksissanikin olen melko suurpiirteinen niin minulta jäi edellispäivän vuokaleivistä hieman taikinaa yli, jätin sen taikinakulhoon liinan alle ja se muhi yli yön (se hapan osa). lisäsin siihen seuraavana päivänä aamupalalta yli jääneet 4-viljanpuuron jämät (ehkä 2-3 dl), 1 l lämmintä vettä (42 astetta pitäisi olla slle kuivahiivalle), 50 g sulatettua voita, ripaus sokeria, suolaa ja 1 pussi kuivahiivaa, vehnäjauhoja ja hieman sämpyläjauhoja joukkoon, vaivasin melko pehmeän taikinan, annoin kohota lämpimässä.
Kumosin taikinan jauhotetulle leivonta-alustalle. Jaoin neljään osaan. Taikina oli hieman liian löysää (ensi kerralla sitten) ja leipominen oli melko hankalaa, mutta sain aikaiseksi 4 rosoista leipää.
Kastelin kädet kylmällä vedellä ja silottelin suurimmat rypyt kun olin saanut ne pellille. Kohotin hetken vielä pellillä. paistoin huom! kiertoilmauunissa n. 200 asteessa noin 20 min.
Vaikka itse sanon maku oli taivaallinen. Leivät rapeakuorisia mutta sisältä ihanan pehmeitä.
Eilen tuoreeltaan olivat parhaimmillaan mutta edelleen tänään maistui tosi hyvälle.
Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?
VastaaPoistaEtsiresepti on hakukone, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.
Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen
Ystävällisin terveisin,
Etsiresepti.fi