Juhlat onnistuivat mielestä hyvin (muutamaa juttua luukuun ottamatta, joita vielä pitää parantaa seuraaviin isoihin kemuihin). Toivottavasti vierailla oli edes puoliksi niin hauskaa kuin minulla/meillä. Tyttäreni halusi juhlat sekä perheen, suvun ja ystävät ympärille. Mielestäni mukava toive rippikouluikäiseltä. Tapani mukaan homma hieman riistäytyi jossain vaiheessa käsistä, ja vieraslista vain laajeni ja laajeni. Kaikkiaan paikalla oli 61 vierasta. Oli aivan mahtavaa, että moni pääsi paikalle. Saimme nähdä ihmisiä pitkästä aikaa, ihan kaikkien kanssa en ehtinyt vaihtaa kuin pari sanaa, mutta olin/olimme iloisia kaikista vieraista. Koska kyläilykulttuuri on muuttunut; perheet, suvut ja ystävät asuvat hajallaan, pitkienkin matkojen päässä sekä kaikkien aika tiukalla arjen pyörteissä, niin ihmisiä ei tule tavattua niin usein kuin haluaisi. Monet voivat olla eri mieltä mutta minusta on kiva järjestää juhlia. Kieltämättä jossain vaiheessa valtasi mielen paniikki, väsymys ja epäusko, jos kaikki ei onnistukaan ja vieraat eivät tykkääkään... Ja onneksi ukkonenkin yllätti todenteolla vasta iltapäivällä/illalla. Rinta rottingilla kerron että kaikki tarjottavat olivat omien käsiemme tuotteita (paitsi gluteenittomat).
Pääruoka
- Kanakeitto (pihapadasta)
- Mallasleipä
- 2 erilaista vuokaleipää
- voi
- 2 tuorejuustoa maustettuna oman pihan persiljalla ja ruohosipulilla sekä nokkos-merisuola-sekoituksella (mieheni oma mix)
- Kotikalja
- Raparperi-sekamarjamehu
Kahvi/Tee
- Mansikka-Mascarponejuustokakku (oma muunnelma kanapeet.blogspot.fi-ohjeen pohjalta)
- Hanna-tädin pikkuleivät
- Kanelipikkuleivät
- Toscakakku
- Banaanitorttu tuorejuusto-kuorrutteella
- Porkkanakakku
- Suklaaneliöt
Päivä meni euforian vallassa (hmm univelkaa?). Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä ihanasta perheestä, kodista, ystävistä ja suvusta. Olen niin kiitollinen että saimme jakaa tämän päivän läheisten kanssa. Itse olin niin "hyped up", etten muistanut/kyennyt kuvaamaan. Tässä muutamia ystäväni Eevan ottamia laadukkaita kuvia. Kiitos Eeva!
Autokatoksesta tuli juhlakatos. |
Kesäkeittiö |
Soppatykki |
Photos by Eeva |
Ainoat kuvat kahvipöydästä...
This photo by Marika |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Paljon kiitoksia kommentistasi