sunnuntai 25. toukokuuta 2014

"Hyvä ruoka parempi mieli?" - Comfort Food

Värikkään räiskyvä päivä takana.... nälkähän siinä tuli "taistellessa"...
Kakkua "uudella pikantilla lisämausteella" olikin yllättäen  ihan syömäkelpoista...
Silakoita - Baltic herrings
Silakoita ruisjauholla leivitettynä ja voissa paistettuna. Nam! Ystävät aamulla kalastivat. Suuret kiitokset E & J - silakoista ja kaikesta!

maanantai 19. toukokuuta 2014

PURKKIPÄIVÄ! - THE GREAT JAR DAY...

Suuri kierrätysteko minulle, pieni ihmiskunnalle. Olen viime viikot/päivät/ maalaillut purkinkansia... Aikamoinen urakka. Ja perinteen mukaan melkein valmis mutta ei ihan... (osa kansista on vielä maalaamatta ja osa osittain maalattu) Kannet piti maalata 2-3 kertaan päältä ja yhden kerran reunoista/alta. Kuivumisaika on noin yksi vuorokausi, jokaisen maalauskerran jälkeen. Tiedän että mm. Ikeasta saa lasipurkkeja keittiön säilytykseen ja säilöntään muutamilla euroilla, mutta ajattelin että olisi ekoystävällisempää käyttää kotiin kerääntyneitä purkkeja, mutta kannet loistivat puna-kelta-sini-vihreinä...Hui kauhistus! Vaikka värimaailma on yhdenmukaisen niukka (no sisällöistä tulee väriä) muotokieli on sitäkin runsaampi. Sain omanlaiseni purkit ja edullisesti: jos työlle ei laske hintaa niin maalipurkki maksoi muistaakseni noin seitsemän euroa. Nyt vain täyttelemään purkkeja ja laittamaan nimilappuja. Nimilaput tietysti englanniksi, niin taas koko perheen sanavarasto laajenee! Päiväni on purkissa ja menen ihailemaan salamointia ja ukkosta! 
Vi ses!

perjantai 16. toukokuuta 2014

KEVÄTHUUMAUS - SPRING

Aina yhtä ihanaa tuo kesän tulo... Tänään minulla oli tämän kevään ensimmäinen päivä, jolloin tunsin että kesä on oikeasti kovaa kyytiä tulossa ja kouluakin enää kaksi viikkoa! Tänään ollut puuhakas päivä: maalailua, leivontaa ja pihahommia... Huomenna meidän perheessä tanssitaan ja pelataan jalkapalloa. Säätiedotus lupasi viikonlopuksi lämmintä.  Puss och Kram!

perjantai 9. toukokuuta 2014

Post-Vappu!

Koska Vappu tuli ja meni vatsanväänteitä potien, tein nuorimmaisen kanssa lupaamani vappumunkit tänään. En ole mikään virtuoosi pullan paistossa ja muutenkin laiska, niin tein Marttojen ohjeen mukaisia pikamunkkeja. Ulkonäkö on todella karsea, mutta maku...NAM!...parhaita munkkeja pitkästä aikaa vaikka itse sanonkin...perhe oli samaa mieltä! Maku on jotain munkin ja tippaleivän välistä. Täytyy vain harjoitella lisää taikinan laittamista kuumaan öljyyn...
They look really ugly but taste good
Munkki - It's kind of bun fried in boiling oil, like a doughnut or a fritter. We Finns usually make  and eat them to celebrate spring on the First of May (= Vappu)  We often drink homemade mead (= Sima) with them.
 Marttojen sivut (martat.fi) ovat aivan mahtavat ja heidän v. 1993 julkaistu "Penninvenyttäjän keittokirja" on ollut minun "ruokaraamattuni" normaalin edulliseen kotiruokaan. Suosittelen lämpimästi kaikille edullista ja terveellistä perusarkiruokaa laittavalle sekä esim. lahjaksi kotoa muuttavalle nuorelle ja ihan kaikille.
Penninvenyttäjän keittokirja
Keittokirjassa valmistetaan hyvää ja edullista kotiruokaa selkeiden ohjeiden mukaan. Ohjeet perustuvat tavallisiin, kotoisiin ruoka-aineisiin. Kirjassa on suosikkiruokia vuonna 1993 ilmestyneestä ensimmäisestä painoksesta ja 75 täysin uutta reseptiä. Mukana on myös hyödyllistä tietoa perusruokalistan suunnittelusta ja oman keittiön hankinnoista.

PIKAMUNKIT via Martat
Pikamunkit valmistetaan nimensä mukaisesti pikataikinasta, jota ei tarvitse kohottaa. Munkit annostellaan kypsymään lusikalla, joten kustakin munkista tulee hauskan persoonallisen näköinen.
 5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
50 g voita tai margariinia sulatettuna
kypsentämiseen: öljyä
pinnalle: sokeria
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat ja sula rasva. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
  2. Nosta ruokalusikalla nokareita kuumaan öljyyn (180 asteiseen). Anna kypsyä kauniin ruskeiksi yhteensä noin viisi minuuttia. Munkeista tulee muodoltaan epätasaisia.
  3. Nosta munkit reikäkauhalla lautaselle talouspaperin päälle. Sokeroi ne lämpiminä. 
  4. Pikamunkit maistuvat parhaimmilta haalean lämpiminä.
  5. Vinkki: Kardemumman voi korvata vaniljasokerilla halutessaan.
SIMA 
5 l vettä
350 g sokeria
350 g fariinisokeria
2 sitruunaa
nokare hiivaa
1. Pese sitruunat ja kuori niistä keltainen osa perunankuorimaveitsellä.
2. Poista sitruunoista kuoren valkoinen osa ja leikkaa hedelmäliha viipaleiksi.
3. Pane sitruunaviipaleet, sitruunankuoren keltainen osa ja sokeri kulhoon.
4. Kuumenna puolet vesimäärästä kiehuvaksi ja kaada sima-ainesten päälle.
5. Sekoita ja anna seistä jonkin aikaa kannen alla.
6. Lisää loput vedestä kylmänä.
7. Lisää hiiva, kun liemi on huoneenlämpöistä.
8. Anna olla huoneen lämmössä kunnes se alkaa vähän käydä, noin päivän ajan.
9. Pane puhtaisiin pulloihin muutama rusina ja 1 tl sokeria.
10. Siivilöi sima pulloihin.
11. Korkita löyhästi.
12. Vie viileään paikkaan.
13. Käytä, kun rusinat ovat nousseet pinnalle. Tähän kuluu muutama päivä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

I just love bake cakes.

Minusta on ihana leipoa leipää ja kuivakakkuja. Jo lapsuudesta hämärästä muistan ihanat tuoksuvat taikinat ja kakkuvuokien kuninkaalliset muodot. Tulee nostalginen olo. Entäpä Neiti Marple ja kello viiden tee,  jonne kaivettiin kauniista peltirasiasta pitsipaperin päällä lepäävä hedelmäkakku. Nyt on muodikasta syödä vaikka "Cup Cake" tai "Cake Pop". Mutta minähän vain väsään edelleen epämuodikkaita (aliarvostettuja) kahvikakkuja. Tänään tein banaanikakun (kun oli sopivasti kolme banaania mennyt hieman ylikypsiksi) Tällä kertaa tein siihen kuorrutteen eli samalla kokeilen jo eri vaihtoehtoja kesän tuleviin juhliin. Tekisi mieli jättää niistä täytekakku kokonaan pois...  Jo pelkästä sanasta täytekakku tulee minulle suorituspaineita ja kylmähiki-paniikki... Minusta on ihanaa leipoa pieniä kakkuja ja laittaa ne kokonaisina tarjolle tai vaikka viedä tuliaisiksi kylään mennessä.

kaksi pientä on parempi kuin yksi iso
”Jos heillä ei ole leipää, niin syökööt leivoksia - Let them eat cake".

(Actually Marie Antoinette never ever said those words.  Nuo sanat eivät ole - aikaisemmasta harhaluulostani huolimatta - Marie Antoinetten sanoma vastaus leivän puutetta valittaneille alamaisille! Tosiasiassa tämä lause oli peräisin Jean-Jacques Rousseaun teoksesta Tunnustuksia (Confessions), jossa erään prinsessan kerrottiin sanoneen niin.)

BANAANIKAKKU
150 g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
4-5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
2 tl kaneli
3 banaania


Vaahdota sokeri ja voi.
Lisää munat yksitellen joukkoon koko ajan hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Murskaa banaanit haarukalla.
Sekoita vaahtoon vuorotellen banaania ja jauhoseosta.
Paista isossa jauhotetussa kakkuvuoassa 170 asteessa n. 50-60 min.
Taikinaan voi lisätä vielä tummaa suklaata muruina, se antaa lisämakua kakkuun. 

Kuorrute:
30 g voita
1,5 dl tomusokeria
1tl vanilliinisokeria
150 g tuorejuustoa.
Sekoita tasaiseksi ja levitä kakun päälle.
(lisäsi  koristeita oman mieltymyksen mukaan)
Nam!

maanantai 5. toukokuuta 2014

Finally, a new refrigerator-freezer

Ei ihan ollut varaa SMEGin vastaavaan joten täytyi tyytyä tähän Gorenje retro-kaappiin. En vertaillut hintoja enkä ominaisuuksia vaan valitsin aivan pelkästään värin ja ulkonäön perusteella... Saa nähdä millainen tuo on käytössä ja miten kauan kestää... Vanha mikro näyttää tämän uuden ihanuuden vieressä vähintäänkin epäsopivalta...

 Kuvat: http://www.gorenje.fi/design/retro-collection
Gorenje Retro -sivulla tekemäni testin mukaan tyylini on:
"VIEHÄTTÄVÄN NOSTALGINEN VINTAGE - ROMANTTISESTA COOLIIN
TESTIN TULOS TIESI KERTOA NÄIN: Keräilen tavaroita menneisyydestä. Jokaisella niistä on oma tarinansa, enkä milloinkaan tunne oloani yksinäiseksi niiden kanssa. Pidän kuvista, joihin liittyy häivähdys nostalgiaa. Yksinkertaisesti romanttista. Valitsen herkkiä toiveitani vastaavia esineitä. Vain paras on kyllin hyvää minulle.Rakastan nautiskelua. Palkitsen mielelläni itseäni. Osaan hemmotella itseäni. Elän hienostunutta elämää."

Champagne



Dark Chocolate



Royal Coffee

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Asparagus à la Papá

Itse en aina jaksa innostua ruoanlaiton hienouksista... perusruokaa. Onneksi edes joku meillä joskus jaksaa tällä kertaa aviomies...
Tänään sunnuntailounaalla oli parsaa ja kanaa à la Papa. Pekonin korvasimme kanafileillä. Nam - parsat olivat niin hyviä!


Mehukasta uuniparsaa ja rapeaa pekonia
(kahdelle)
1 nippu tuoretta parsaa
1 pkt pekonia
voita
sormisuolaa
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Leikkaa parsojen juuresta paksuimmat pari senttiä pois. Voi olla, että ne eivät sovi paistinpannullekaan ilman tätä toimenpidettä. Viskaa kuumalle pannulle hyvä kimpale voita. Laske parsat vaahtoutuvaan voihin ja paista niitä hellästi käännellen jokunen minuutti niin, että ruskistuvat.
Nostele parsat uunipellille ja ripottele päälle sormisuolaa herkällä otteella. Kypsennä parsoja uunissa viitisen minuuttia.
Kuivaa paistinpannu talouspaperilla. Kuumenna reilusti ja ruskista pekonisiivuja molemmin puolin muutama minuutti. Nostele pekonit lautasen päälle levitetyn talouspaperin päälle valumaan ja rapeutumaan.
Syö parsat ja pekoni lämpiminä.
Lähde: http://hellasoturi.blogspot.fi