elämän yksinkertaistaminen eli minulle se tarkoitaa mm. Tavaroista luopumista ON OLLUT yhtä suuri henkinen (henkisen kasvun!) prosessi kuin konkreettinen projekti.
Ensimmäinen käytännön kokemus yksinkertaisemmasta elämästä tuli vuonna 2003, kun vietimme yli viikon lomamökissä, jossa oli kaikki tarvittava mutta ei mitään turhaa.
Luopuminen alkoi "ahdistuksesta", muutosta ja taloremontista mutta suurin herätys oli äidin vakava sairastuminen, muutto hoitokotiin ja hänen asunnostaan luopuminen jo vuonna 1994. lopulta myös molempien vanhempien kuoltua: perinnönjako ja tavaroiden selvittely. (josta 6-lapsisen perheen kaukana asuvana NUORIMMAISENA pääsin helpolla ja lähes ilman "perintöä=tavaraa") SILLOIN YMMÄRSIN, että kukaan ei saa täältä mitään mukaansa JA parhaat muistot ovat sielussa & sydämessä.
kaikkea ei tarvitse tallettaa/säästää eikä edes muistaa - vain tärkeimmät...
Muutimme kerrostalosta omakotitaloon vuonna 2001. Kerrostalo huoneistomme huonekalut eivät sopineetkaan tyylillisesti ja ison koon vuoksi taloomme. SIITÄ LUOPUMINEN jo KÄYTÄNNÖSSÄ ALKOI... luopumisen ensihaikeudesta/järkytyksestä selvittyä tulee suorastaan euforinen olo...
En halua tuhlata rajattua aikaani turhien tavaroiden hankkimiseen (shoppailuun), niistä huolehtimiseen ja hoitamiseen sekä lopulta niistä eroon pääsemiseen.
Tie on ollut pitkä eikä ole / ole ollut helppo ja vieläkin kesken:
1) Rakastan/olen rakastanut kauniita tavaroita & vanhoja tavaroita & kirjoja, lehtiä, elokuvia, musiikkia...ymmärsin, että kaikkea ei tarvitse itse omistaa niitä voi lainata, vuokrata ja ihailla myös kaukaa. tunnen suurta onnea esim. vieraillessani joissakin kodeissa ja päästessäni kurkistamaan sisälle mielestäni kauniisti sisustettuihin koteihin ihanine (yleensä jo vanhoine) tarkkaan harkittuine tavaroineen. less is more.
2) Olen myös "hoitanut" ajoittaista pahaa mieltäni, alemmuuden tunnetta(?), huonoa itsetuntoa(?) ja turvattomuuden / tyhjyyden tunteitani tavaroilla. Tavara ei tunnetusti tuskaa tunne. olipa syynä ahneus, välinpitämättömyys tai oman itsensä pönkittäminen, ensin pitää selvittää syy/motiivi päästäkseen tavarataivaan rajoittamisen alkulähteille.
3) Oman karun lapsuuden hyvittäminen omille lapsille. Ostan vieläkin esim. lapsilleni nykyiseen elintasoomme nähden ihan liian kalliita vaatteita tms. mutta pyrin laatuun määrän kustannuksella ja myyn pieneksi käyneet heti kirpputoreilla (kun ne vielä on IN) ja saan hyvitystä omatunnolle sekä kukkarolle...
Itselläni on vain noin viisi asukokonaisuutta. Tämä on minulle helppoa koska kuivausrumpu varmistaa nopean pyykkikierron, väriskaalani on hyvin rajattu: vaatteita voi helposti yhdistellä ja tiedän tarkkaan mikä sopii minulle ja mikä ei, sekä koska en ole kovin kiinnostunut ulkonäöstäni, mutta haluan olla siisti ja ajattoman tyylikäs(kin)! fashion is for people with no style. Esim. ostin kuusi vuotta sitten ihanat klassiset nahkasaappaat, jotka lähipiirin kauhuksi maksoivat 150 euroa. Olen korjauttanut niitä säännöllisesti sekä hoitanut niitä hyvin ja nyt niillä alkaa jo seitsemäs talvikausi :) Äidin sanonta köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa pitää paikkansa. hyvän Laadun erottaminen huonosta on kyllä entistä haastavampaa, ennen kun se oli suoraan verrannollinen hintaan...
Olemme remontoineet itse taloamme hitaasti viimeiset 12 vuotta ja loppua ei näy... Kaikin ajoin kaikki huoneet eivät ole olleet käytössä (eivätkä vieläkään). On ollut pakko luopua turhasta tavarasta saadakseen ison projektin sujumaan. Taloudellisen tilanteemme muuttuessa (lue huonontuessa), olemme myös pakosti joutuneet rajoittamaan rahan käyttöä, mutta toisaalta vapaa-ajan lisäännyttyä itse tekeminen on mahdollistunut. Olemme myyneet, lahjoittaneet ja vieneet jonkun osan kaatopaikallekin (esim. puretut huonot rakennusmateriaalit)
Haluan keskittyä yhä enemmän aineettomiin asioihin tavaran sijasta. Nauttia henkisen pääoman kasvattamisesta, elämyksistä, LASTEN NAURUSTA, arjen pienistä iloista, keskusteluista, perheen (ystävien) yhdessä olosta ilman kiirettä, lukemisesta, kirjoittamisesta, minun silmiini ”kauniista” ihmistä, maisemista, luonnosta, taloista ja kaikesta ympärillä.
kauneus on katsojan silmissä!
Beauty is in the Eye of the Beholder!
Luopuminen turhista tavaroista (ja muista aikasyöpöistä) ja keskittyminen olennaiseen on parantanut elämän laatua, vähentänyt kiirettä ja antanut enemmän aikaa tärkeiksi tuntemilleni asioille. toisaalta tuntuu että minusta on tullut entistäkin yksinäisempi ”kerettiläisine” mielipiteineni tässä kovassa kilpailu- JA kulutusyhteiskunnassa. ymmärrystä ja sukulaissieluja on hyvin harvassa.
Ja mitä haluan antaa omille lapsilleni perinnöksi?
EN AINAKAAN TAVARAA ENKÄ MALLIA KULUTTAMISEN AUTUUDESTA. EN SAASTETTA, JÄTETTÄ ENKÄ ROSKAA. HALUAN ANTAA AIKAA, RAKKAUTTA, HENKISTÄ PÄÄOMAA, USKOA OMIIN kykyihin JA OMAAN ARVOONSA, ONNELLISUUTTA, USKOA JA TOIVOA, KYKYÄ NAUTTIA ARJEN PIENISTÄ ASIOISTA JA KYKYÄ ELää JA NAUTTIA NYKYHETKESTÄ.
EPÄVARMOINAKIN AIKOINA TURVAUTUMISTA SIIHEN MITÄ KUKAAN ULKOPUOLINEN EI VOI SINULTA KOSKAAN VIEDÄ: MIELIKUVITUkseen, LUOVUUteen JA KEKSELIäisyyteen.
IHMISEN ARVO ON SIINÄ KUINKA KOHTELET MUITA JA MITEN ELÄT ELÄMÄÄSI EIKÄ SIINÄ MITEN PALJON JA MITÄ OMISTAT eikä se oletko johtaja vai siivooja. peace and love!
"I think there is beauty in everything. What
‘normal’ people would perceive as ugly,
I can usually see something of
beauty in it."
— Alexander McQueen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Paljon kiitoksia kommentistasi